Kesäsyömärit 2018: Tie mestariksi käy vatsan kautta
Ulkolämpötila näyttää 31 astetta, vaikka kello lyö jo iltakahdeksaa. Heinäkuun aurinko on armoton, mutta ei sovi valittaa. Se kylmyyden ja pimeyden tango, jonka tahtiin kylmä Pohjola tanssii suurimman osan vuodesta, purkautuu kesällä harvinaislaatuisten lämpöaaltojen syleilyyn. Ei Suomessa tällaisia intiaanikesiä aina näe.
Olen ihminen, joka onnistuisi polttamaan itsensä todennäköisesti Siperiassa talviyönäkin. Ihossani on vähän melaniinia, olen valkoinen kuin piirretty aave. Senpä takia nautin usein polttavan kuumasta auringosta sisällä ja varjossa.
Mikä olisikaan parempi tapa viettää hellepäivää kuin mennä nyrkkeilemään kahdeksi tunniksi hienkatkuiseen kellaribunkkeriin, jossa ilmanvaihto on huono. Puhun tietenkin tamperelaisittain upeasti nimetystä Nääshallista, joka on legendaarinen kallion sisään louhittu urheilukeskus. Sen askeettinen, rujon spartalainen olemus, pölyn ja hien hajuyhdistelmä toivottavat joka kerta tervetulleeksi. Älkää tulkitko minua väärin, rakastan tätä paikkaa.
Puen ylleni nyrkkeilyhanskat, shortsit ja kengät. Sidon rannesuojat ja kiristän kengännauhat tiukasti kiinni. Pienen alkuverryttelyn jälkeen lyön muutaman etusuoran säkkiin.
Pam, pam! Valmentaja huutaa kovaan ääneen ohjeita. Kahden minuutin välein liikesarjat vaihtuvat. Punnerran, lankutan, spurttaan, lyön alakoukkuja, teen väistöliikkeitä, hypin hyppynarulla. Tuntuu, että happi loppuu.
Olen kaukana machomaisesta nyrkkeilijähahmosta, jota Ernest Hemingway kirjoissaan kuvaa. Usein nyrkkeilyni on epäpuhtaan kömpelöä, rytmitöntä leikkiä, jossa ei päällepäin näytä olevan järjen kanssa mitään tekemistä.
Amerikkalainen esseisti ja kirjailija Joyce Carol Oates kuvaa nyrkkeilyä “oudoksi entiteetiksi, jonka ei tarvitse olla metafora yhtään millekään”.
Oates puhuu ammattilaisnyrkkeilystä. Minä en aio koskaan mittelöidä ketään vastaan. Olen äärimmäisen onnellinen kuntonyrkkeilijän viitta harteillani. Minua ei koskaan kannattaisi päästää nyrkkeilykehään ottelemaan. Se olisi sama asia kuin laivankannen alla vilistävän torakan ylentäisi kapteeniksi.
Kuntonyrkkeily on erinomainen laji kehonhallintaan ja ennen kaikkea erittäin hyvä tapa purkaa stressiä. Intensiivisen treenin keskellä ei ajattele yhtään mitään. Juuri siinä piilee yksi lajin suurimpia salaisuuksia. Nyrkkeily – kuten urheilu ylipäätään – on minulle tärkeä henkisen vireen ylläpitäjä ja arjen turvasatama.
Ja kyllä tässä lajissa silloin tällöin huomaa kehityksenkin tapahtuvan.
Puolentoista tunnin treenin jälkeen hiilihydraattivarastot huutavat punaisella. Hyvän treenin merkki on se, että kroppa hieman tärisee (en tiedä jakaako tätä ajatusta kukaan alan ammattilainen). Puhelin pysyy juuri ja juuri kädessäni. Teen tilaukseni alle minuutissa. Valintani on tällä kertaa Chalupan Hel Seitan Burrito. Vehnäisen hupun sisältä löytyy seitania, riisiä, papuja, maissia, salsaa, limemajoneesikastiketta ja salaattia.
Seitan on murean pehmeää, kasvikset tuoreita ja täysin fiilispohjaisesti valittu (ikään kuin näissä olisi pelkästään rationaalisia valintoja), limemajoneesikastikekin täyttää tehtävänsä. Olen niin nälkäinen, että arviointikykyni ei ole täydessä vireystilassa.
Vähän kuin suomalainen pyttipannu, burritoiden väliin voi laittaa mitä tahansa. Sopii arkeen tai juhlaan, aamupalaksi tai välipalaksi. Tai nyrkkeilijän iltapalaksi.
Johannes
Kesäsyömäri, Tampere
Tutustu muihin kesäsyömärijuttuihin täällä.
Chalupa
Verkkatehtaankatu 7, Tampere
Tilaa Chalupasta.
